Nothing is permanent. Things come in and go out.
Mikään ei ole pysyvää, asiat tulevat ja menevät.
Puihin on ripustettu tummanvihreitä puisia kylttejä, joihin on maalattu valkoisin kirjaimin sekä englanniksi että thaiksi buddhalaisia ajatuksia. Muistutus siitä, että mikään ei ole pysyvää löytyy uuden kylttirivistön päältä, minne on jätetty roikkumaan vanha kyltti, jonka maali on haalistunut venäjänvihreäksi ja valkoisten kirjainten jäänteet roikkuvat kuin suolavedessä keitetyt kuunsirpit.
Kivisillä Buddha -patsailla on vain harvalla enää pää hartioilla. Irronnut pää hymyilee seesteisesti, kanan käyttäessä sitä astinlautanaan.
Kaskaiden tiheän sirityksen läpi kuuluu vain tasaisesti kukko-kie-kuu – muuten on hiljaista. Temppeli on vastakohta Wat Doi Suthep -temppelille, jossa vuoren huippu on täynnä taivasta kohti kipuavaa kultaa. Wat Umong on rusottava ja kirjaimellisesti maanläheinen, muodostuen kolmesta toisiinsa yhdistyvästä käytävästä ja sivukäytävistä. Jopa suurin Buddhan patsas on aitomusta ja esittää paastoavaa Buddhaa. Ennen valaistumistaan Siddhārtha tavoitteli valaistumistaan muun muassa harjoittamalla niin ankaraa paastoa, että hän pystyi lopulta vatsaansa koskettaessaan koskemaan samalla selkärankaansa. Myöhemmin hän tajusi, että rankka itsekieltäymys ei ole sen parempi kuin överiksi menevä yltäkylläisyys.
Jokaisen käytävän päässä on Buddhan patsas, joka on puettu sahraminkeltaiseen kiiltävään viittaan ja kasvoille on painettu otsan ja poskien kohdalle lehtikulta-arkki, mutta muuten savenharmaat patsaat sulautuvat tiilitunneleihinsa. Kierrän tunnelit nopeasti läpi, väistellen perhettä, joka on rukoilemassa ja palaan takaisin oikeanpuoliseen tunneliin, jonka pehmeys ja vanhat, juuri ja juuri näkyvissä olevat, seinämaalaukset johdattavat minut suoraan uloskäynnin luokse, jonka luota lähtee käytävä vasemmalle. Patsaan eteen on aseteltu pieni punainen hapsumatto. Istahdan hetkeksi ja kalteri-ikkunan läpi siivilöityvä valo jää istumaan kanssani ikkunasyvennykseen.
En ehdi kuin istahtaa, kun alan kuulla pitkältä käytävältä jatkuvaa supatusta. Päätän jatkaa matkaa ja vastaan tuleekin perhe, jota olin väistellyt. Eikä mikä tahansa perhe vaan mies ja keski-ikäinen nainen, joka kantaa sylissään vauvanukkea! He ovat ehkä Bangkokista vierailulla tai sitten Enkelinukke-buumi on jo levinnyt tännekin varakkaimpien keskuuteen. Myöhemmin yllätän samaisen pariskunnan ottamassa selfieitä nukkensa kanssa.
Lähden astelemaan paljain jaloin kohti stupaa, joka nousee tunneleiden yläpuolella kuin nokeentunut shakkinappula.
