Ubud – Jam karet

Taksi?

Ei kiitos.

Ehkä myöhemmin? (Viiden askeleen jälkeen)

Taksi? Ei kiitos!

Ehkä huomenna?

Viuhka – vain dollarin

Taksi?

Ei kiitos!!!

Huivi – vain kolme dollaria

Taksi? (En jaksa enää vastata viiden askeleen välein)

Kyllä?

Ensivaikutelmani Ubudista ei ollut kovin positiivinen. Keskusta vaikuttaa (keskiluokkaisen) turistiselta, pääkadut ruuhkaisilta ja viiden askeleen välein on taksin tarjoajia. Jatkuvaa hinnoista tinkaamista – joka saa jopa teatraalisia piirteitä, ravintolassa laskuun sujahtaa muutama annos, joita et ole tilannut ja kaupassa saat tarkoituksella väärin vaihtorahaa takaisin, tietenkin kassapojan eduksi. Keskustan eduksi täytyy kuitenkin sanoa, että siellä on tarjolla paljon kivoja vaatteita – ja valikoimissa on jopa niitä mustia trikoomekkoja, joita ei löytynyt kolmen kuukauden aikana koko Thaimaasta. Joka päivä olisi mahdollista syödä raakaruokaa ja kasvisruokaa edullisesti eri ravintolassa.

Puitteet ovat myös kuin temppelissä tai Tomb Raider -pelissä. Useat asunnot, kylpylät ja museot eivät juurikaan erotu ulospäin temppelistä tai pienestä palatsista. Harmaaketun väriset muurit ovat koristeelliset, eikä patsaissa ole säästelty. Portaat kukitetaan oranssin kukkasin ja vähintään kerran päivässä jokaisen rakennuksen eteen vaihdetaan uhrilahjat. Kyse on pienistä, kasaan nidotuista tuokkosista, joissa on uhrilahjoina kukkia ja keksi. Viereen laitetaan pala banaaninlehteä, jonka päällä on pikkuriikkisen riisiä. Uhrilahjat tuntuvat olevan kahvahäntäisten koirien, pikkulintujen, kanojen ja hiirien mieleen. Uhrituokkosia näkee myös autojen konepelleillä, kojelaudoilla, sekä alttareilla, joista pienimmät ovat vain linnunpöntän kokoisia ja sijaitsevat riisipeltojen laidalla.

Keskustasta muutaman korttelin päästä löytyvät jo ensimmäiset riisipellot sekä rauhalliset sivukadut. Ehkä kiinnostavin galleria, Sika Gallery, ja kitschein museo, Antonio Blanco, löytyvät keskustasta länteen. Samalla voi kiertää Campuan Ridge -reitin. Antonio Blanco

Itse pidin enemmän Puri Lukisan -museon kulmalta lähtevästä Rice Field Walk:sta, jonka aikana voi bongata suunnilleen kaikki luonnosta löytyvät vihreän sävyt kun reitti hyppelehtii riisipeltojen ja viidakon välillä. Hyvällä tuurilla alkumatkasta vastaan ei tule kuin riisinviljelijöitä sirpit käsissään, keskivaiheilla paksuja liskoja ja loppumatkasta muutamia ”joogeja” skoottereillaan. Riisipelto Ruuhkaisan keskustan ulkopuolella aika tuntuu välillä pysähtyvän ja koko päivä voi kulua helposti Balin ajassa, Rubber hour eli Jam karet. Naiset, ne harvat, joita näkyy kauppojen, hierontapaikkojen  ja ravintoloiden ulkopuolella, kantavat pään päällä astioita, punaraidallinen kissa kiipeilee muurin päällä, ja tajuan, että täällä kissat eivät olekaan enää töpöhäntäisiä tai koukkuhäntiä. Musta perhonen liehuu ohi ja naapuri kaataa termokannusta teevettä valkoiseen kahvikuppiin. Jossain koirat tappelevat. 

Illat ovat riisipeltojen vierellä lempeitä: mustat sammakot kurnuttavat, sirkat sirittävät ja tokeegekot huutelevat. Eteläinen tähtitaivas on kirkas ja lumoava. En ole aikaisemmin bongannut Etelän ristiä ja Kentauria.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s